Cowboy Koodarin päiväkirja

Scrum, pelkkä viitekehys

LinkedInin yhdessä keskusteluketjussa pohdittiin lyhyesti sitä, että miksi Scrum ei tee hyvää arkkitehtuuria. Syykin on yksinkertainen eli sitä ei ole tarkoitettu tekniseen prosessiin vaan lähinnä viitekehykseksi softaprosessille.

Monet pitävät ja esittävät Scrummin olevan eräänlainen hopealuoti softaprojektin onnistumiseksi. Sitähän se onkin osaavan ryhmän käsissä. Menetelmää voi hyvin käyttää softaprojektissa tai jopa projektinhallinnassa hyödyksi.

Yleensä Scrummista puhutaan, että se on Jeff Sutherlandin, Ken Schwaberin, John Scumniotalesin ja Jeff McKennan käsialaa. Mutta idean ovat esittäneet  Hirotaka Takeuchi ja Ikujiro Nonaka 1986 julkaistussa teoksessa.  He kuvasivat siinä uudenlaisen holistisen tavan tehdä tuotekehitystä. Lopullisen viitekehyksen nuo ensin mainutut herrat kehittivät.

Scrummissa on muutama perusperiaate:

  • Kiinteämittainen toteutusjakso
  • Monitaitoinen työryhmä
  • Iteratiivinen ja inkrementaalinen toimintatapa

Yksinkertainen prosessi

Scrum perustuu siihen, että kiinteämittaisen sprintin aikana toteutetaan ennalta sovitut asiat. Ja sen jälkeen käydään läpi onnistumiset ja epäonnistumiset. Eli arvioidaan sprintin onnistumista ja pyritään oppimaan virheistä ja onnistumisista.

Eli yksi niinsanottu sprintti koostuu seuraavista asioista:

  • Sprintin suunnittelu
  • Toteutusjakso (kiinteämittainen)
  • Jälkitarkastus

Ja jokaisen sprintin jälkeen pitäisi syntyä tuote, joissa on uutta toiminnallisuutta mukana. Jokaisen toteutusjakson mukana on vielä päivittäinen  scrum-palaveri, jossa tarkistetaan seuraavat asiat:

  • Mitä teit eilen
  • Mitä aiot saada aikaiseksi seuraavaan palaveriin mennessä
  • Mitä esteitä sinulla on
Eli tälläinen on Srum pähkinänkuoressa. Yksinkertainen viitekehys töiden suorittamiselle. Tulevissa postauksissa syvennytään hiukan tarkemmin menetelmään ja siinä tarvittaviin dokumentteihin ja rooleihin.
Kuhan pohdin, Kari…

 

0 comments
Submit comment